LUETTAVAA

Tärkeintä oman tulevaisuutesi turvaamiseksi on ottaa selvää asioista ja todellakin lukea paljon.

MUN-GO Suomenpelastusprojekti on ensisijaisesti tiedonlevittämisprojekti. Puolueettomana organisaationa emme ota kantaa mihinkään, kuten esimerkiksi kunkin ongelman ”oikeaan” ratkaisumalliin. Tärkein tehtävämme onkin herättää ihmiset toimimaan niiden ratkaisemiseksi.

Aikaa ei ole hukattavaksi ja työ Suomen ja maailman pelastamiseksi olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten. Vielä ei ole kuitenkaan liian myöhäistä toimia ja mitä nopeammin pääsemme vauhtiin, sitä enemmän pystymme pelastamaan esim. luonnosta ja hyvinvointivaltiostamme. Joten aloita NYT, eikä huomenna!

Me annamme Sinulle ainoastaan innostuksen kipinän. Sinä päätät itse mitä luet, mihin johtopäätöksiin tulet ja miten toimit.
Huomioi ainoastaan se, että kaikilla asioilla on vähintään kaksi puolta. Kokonaisvaltaisen kuvan maailmantilanteesta saat ainoastaan, jos luet monipuolisesti ja kriittisesti.

Tärkeintä on levittää tietoa, jotta saamme mahdollisimman monta ihmistä heräämään Suomen pelastamiseksi. Yksin emme mahda isoille haasteille mitään, mutta tarpeeksi isoilla joukkoliikkeillä on ennenkin muutettu asioita!

LUKUHOMMAT ALKOI NYT!!! ;)

 

Testi
Rivi 1
Rivi 2
Rivi 3

 

Katso sivusto
mun-go.com: http://www.mun-go.com

cropped-Suomen-Lippu-11.jpg